Wanhan Mummulan joulunvieton
jatko-osa
Edellisessä osassa minulta
jäi jostain syystä Matin ottamat kuvat laittamatta mukaan.
Mutta tästä saadaan
hyvä jatkuma jouluaatolle.
Venlasta nämä ensimmäiset
kuvat.
Anja-Isomummin kaulakoru kiinnostaa
kovasti. Venla on syntynyt "Koruharakoitten" sukuun!
Tässä porukka odottelee
ruokailun alkua. Samulla taitaa olla jo nälkä.
Jukka-Vaari kuvaushommisssa.
Venla tutustuu Ahti-Isovaariin.
Haukotuttaa.
Juho on juuri lukenut jouluevankeliumin.
"Noutoruokaa".
Edellisestä jutusta puuttui
kuvaajan kuva. Nyt sekin on nähty. (Ruutupaitainen mies kuvan vasemmassa
reunassa)
"Ja meillä kaikilla oli
niiin muukaaavaaa"!
Matin ottama kuva ennen "bileiden"
alkamista. Kuvassa on jotain sielujen sympatiaa.
Ennen vieraitten saapumista
Matti otti toisella kamerallani muutaman tilannekuvan. Paidan silitys,
ettei jää ihan viime tippaan.
Matti oli Mummille apuna perunoiden
kuorimisessa.
Samu myös silityshommissa.
Antaakohan Sirpa ohjeita?
"Varakameran" taltioimia kuvia
vieraita odotellessa, kuva 1.
Kuva 2.
Kuva 3.
Nyt olemme joulupäivän
puolella.
Tiina ja Matti ovat heränneet
virkeinä ja iloisina.
Tässä joulupäivän
toinen kuva. Taitaapi olla päiväruokailu menossa. Matti on hyvin
maastoutunut Samun taakse.
Tapaninpäivän aamuna
Wanhassa Mummulassa rupesi meno vilkastumaan. Aamulla kello yhdeksän
olin Iidan kanssa hakemassa Vilpun ja Valtin Tampereelta.
Tässä serkukset
ovat jo "työn" touhussa.
Lapset tahtoivat syödä
"normaalia" ruokaa. Niinpä Mummi keitti aattoillasta jääneestä
karjalanpaistista lihasoppaa.
Taisi olla Valtinkin mielestä
hyvää, kun niin naurattaa - vai olikos joku hauska juttu menossa.
Kohta on kaikilla masut täynnä.
Ruuan päälle on
kiva köllötellä tai olla muuten vaan rentona.
Tähän vielä
lisään pari kuvaa, jotka Matti on ottanut jossain vaiheessa.
Vilppu ja Iida
Samu
Vilppu ja Valtti olivat saaneet
Mummilta ja Vaarilta 20€:n setelit joululahjaksi. Vilppu halusi laittaa
rahan säästöön, mutta Valtti halusi mennä kauppaan
katsomaan, löytyisikö rahalle mitään vastiketta. Suuntasimme
Pösön keulan kohti Citymarkettia Valkeakoskelle.
Jonkun legojutun Valtti oli
napannut kainaloonsa. Mutta sitten tuli toinenkin kiintoisa tapaus.
Isin kanssa tehtiin pieni
neuvottelu. Legopaketti palautettiin paikalleen ja poliisiauto otettiin
mukaan.
"Perunaosastollakin" käytiin
ja nähtiin siellä "tuttuja".
Sitten mentiinkin kassalle.
Sanoin kassatädille, että "kymppiuutisista" voit sitten katsoa
tämän jutun. Hän hieman säikähti, mutta sitten
ymmärsi, mistä oli kysymys.
Valtti maksoi ihan itse omat
ostoksensa. Pienen pehmolelun hän oli myös saanut mukaansa.
Ostokset maksettu ja rahaa
Valtti sai takaisinkin...
... kokonaista kymmenen senttiä!
Tarkkaan oli ostokset suunniteltu!
Kauppareissulta Matti toi
Mummille "etukäteen" synttärilahjan - ulkoisen kovalevyn tietsikkaan.
Tässä on Vilpun
tuoma joululahja Mummilaan. Hän on koulussa itse valanut tämän
pitkän kynttilän.
Vilpulle Matti osti Vilpun
uuteen puhelimeen kuoret.
Valtti esittelee uutta unileluansa.
Illan päätteeksi
Matti halusi näyttää Sirpa-anopilleenkin Vilpun ja Valtin
ensimmäisen vierailun Espooseen, Tiinan ja Matin yhteiseen kotiin.
Tämä vierailu tapahtui noin kaksi vuotta sitten.
Tämän kuvan myötä
olemme siirtyneet tiistaille, 27.12.2016.
Tiinan ja Matin loma jatkuu
ja Wanhassa Mummulassa vietämme rauhallista yhteiseloa ja -oloa.
Syödäkin pitää
välillä, että mielet pysyy virkeinä.
Valttilla on mielikuvitusta
leikkiä ihan yksistäänkin.
Valtti halusi haastaa isin
otteluun.
Tässä Mummi ja Sirpa
viettävät viimeistä iltaa yhdessä ennen huomista "kotiuttamista".
Tänään on keskiviikko,
28.12. Vein Sirpan kotiinsa Hämeenkoskelle ja Tiinan Espooseen, Matin
ja hänen yhteiseen kotiinsa.
Mennessä Tiinan piti
hakea "karvakorvat" Rampe, Viktor ja Kerttu-neiti Jussin ja Marjun luota
Iittalasta "hoitokodista".
Tässä porukka onnellisesti
Espoossa.
Iltasella Valtti halusi, että
Mummi maalaisi hänen kyntensä.
No senhän Mummi mieluusti
tekikin!
Valtilla varmaan hieman koti-ikävä
vaivasi. Hänen nilkkaansakin Mummin piti hieman hoivata.
Vihdoin tuli aika iltasadulle.
Sitten vaan "yöpuulle".
Vilpulla ja Iidalla oli omat
"iltasatunsa" pikkukammarin lattialla patjan päällä.
Torstaina 29.12.2016 Mummi
täytti 69 vuotta.
Matti otti meistä ensi
kesän 50-vuotishääpäivää varten pari potrettia.
Taustalla vasemmalla Suoma-äitini
vanhemmat Lyydia ja Severi Innala. Oikealla puolella on Aukusti-isäni
vanhemmat Juho ja Ida Oksa.
Taustalla on Wanha Mummula,
silloin nimeltään Lukkala.
Tämä kuva on kodistamme
vuodelta 1929.
Nykyään se näyttää
tällaiselta. Kuva on otettu 6.12.2015.
Tässä se toinen
potretti.
Perjantaina oli Matin myös
aika lähteä "omille teilleen". Hänellä on edessääm
jälleen viikon trubaduurikeikka Eckerö Finlandialla.
Reilun puolen tunnin päästä
juna lähtee Toijalasta.
On aika sanoa lapsille heipat
ja antaa halit.
Olipa harvinaisen kiva joulun
aika. Paljon jäi mukavia muistoja.
Wanhan Mummulan tuksu-Mummi
ja Ahti-Vaari toivottavat hyvää jatkoa vuodelle 2017
Joulunviettoa
Wanhassa Mummulassa 2016, alkuosa