Perjantai 21.6., yhdeksäs
lomapäivä
"Hania-päivä"
Iida heräsi aamulla varttia
vaille yhdeksän.
Sitten katseltiin eilispäivän
blogikommentit.
Olemme tänään
lähdössä Haniaan. Sitä varten piti saada hiukset ojennukseen.
10.25 odottelimme seuraavaa
bussia Haniaan. Iida toivoi haitaribussia. Ei onnistunut.
Puoli kahdeltatoista olimme
Hanian kauppahallilla.
Paikallista kalaa oli tarjolla
montaa sorttia.
Kauppahallin aukiolla oli
paikallisten ihmisten kuolinilmoituksia nähtävillä kuvien
kera.
Aukiolla oli iso palmu, jonka
juurella istahdimme välipalalle.
Palmun takana oli kaunis samettiruusuistutus.
Sama "takaperin".
Näkymää kauppahallin
sisältä.
Tässä olemme juomassa
Ahdinpäiväkahveet ja -limsat.
Iidakin tykkäsi!
Iidalle mallaillaan tässä
mekkoa.
Taustalla olevasta kaupasta
löytyi sopiva mekko.
Kauppahallista poistuttuamme
pihalla oli kaksi veljestä esittämässä musiikkia.
Sitten suunnistimme "Nahkakadulle".
Tarkoitus oli löytää Iidalle koulureppu.
Niin "nahkaista" tavaraa oli
tarjolla, että ajattelimme jo, että Plataniaksesta kyllä
löytyy.
(Olimme jo tehneet alustavan
tutkimusretken).
Mutta sitten erääseen
kauppaan mennessämme Iidan silmät löysivät heti sen,
mitä olimme tulleet hakemaan!
Se on siinä!
Ei muuta kuin kassalle.
"Kirkkoaukio"
Sitten poikkesimme "1.50 €":n
kaupassa.
Iida löysi Isosisko-Reettalle
kynsilakkoja valikoiman.
"Ravintolakadulle" poikkesimme
syömään. Iida halusi hampurilaisen ranskalaisilla.
Mummin kanssa söimme
kreeta-salaatit.
Kuva muistoksi ruokailupaikastamme.
Ruokapaikan vieressä
oli bikinikauppa. Iida sai uudet turkoosit bikinit, kun entiset rupesi
jo haalistumaan.
Eikun menoksi!
Iidalle ostettin kaulakoru.
Myyjäneitonen oli puhelias, kehui Iidaa kauniiksi.
Kerroin, että meillä
on viisi lasta ja 13 lastenlasta. Hän tuumi, että tuolla pääsisi
jo Guinnesin ennätystenkirjaan!
Kerroin myös, että
muutaman päivän päästä vietämme 46-vuotishääpäiväämme.
Hän toivotteli meille onnea.
Tässä "yleisnäkymä"
Iidan kaulakorusta.
Tässä lähinäkymä.
Mummi "ikuistaa" Iidaa.
Kun saavuimme linja-autoasemalle,
kuulutettiin, että bussi 141 lähtee Plataniakseen. Ei parempi
tuuri voisi olla.
Ja vielä haitaribussi!
Iidan toive toteutui! Tässä
poistumme kyydistä Plataniaksen aukiolla.
Bikini- ja reppuesittelyä.
Mekkoakin esiteltiin.
"Huonepalvelu" toi vesimeloonia
tytöille.
Iidalle olin luvannut jo paljon
ennen Kreetalle lähtöä, että vien hänet nimipäivänäni
uimaan!
Oli harvinaisen helppo täyttää
tuo lupaus!
Pari kuvaa vielä uudesta
mekosta, ...
... tässä se toinen
kuva.
Tässä olemme lähdössä
hakemaan "noutoruokaa" ravintola "CaPricciosta".
Odotusajaksi tilasin Iidalle
jäätelöannoksen, ...
... joka olikin näyttävän
kaunis!
Itselleni tilasin "taikajuomaa",
joka muuttuu valkoiseksi veden sekaan joutuessaan.
Kurkunpalaset ja suolapähkinät
kuuluvat bonuksena ruuan tilaajalle.
"Täti" halusi ottaa meistä
kuvan.
Tämän näköisen
kyltin luota löytyy pieni miellyttävä ravintola, jossa on
erittäin hyvä palvelu!
"Jäätelö on
hyvää, kun yksin syö ...", sanotaan jossain laulussa.
Iida halusi ottaa koristeet
talteen.
Iida osaa jo reitin hotellille.
Hyvä että perässä
pysyin!
Sillä aikaa Mummi oli
tehnyt blogin päivän tapahtumista.
Ruoka maistui: Iidalle spaghetti
bolognese ja vanhuksille pork fillet.
Illalla Iidan unet jostain
syystä keskeytyivät.
Mutta kuuta ja tekokuita katsellessa
sekä pientä iltapalaa syödessä päästiin takaisin
unten maille.
Lauantain,
22.6. -kuviin, 10. lomapäivä
Alkusivulle