Maanantai 24.6., 12. lomapäivä
Korvakoruostoksia, altaalla,
hotellisedän kaupassa, 46-v-hääillallinen
Kello lähenee kymmentä.
Vaarin keittämää Elovena-kaurapuuroa tytöt odottelevat.
Mummi ilmeisesti oli blogin teossa.
Kuvaajan puuro vielä
on syömättä.
Ennen kylille lähtöä
Iida tarkistaa rahavaransa.
Ulkoportin vieressä
kasvoi vuoriunikko.
Tällä kertaa se
oli keltainen. Edellisvuonna hieman eri paikassa kasvava kukka oli muistaakseni
punainen.
Korvakorua Iida ja Mummi
ovat valkkaamassa Iidalle.
Vaarin "omakuva".
Tällaisen korun Iida
valitsi.
Silver/Gold -liike antoi
Iidan korviksista niin hyvän alennuksen, että Mummi käytti
tilaisuutta hyväkseen, ja osti myös itselleen korvikset.
Kuva Mummin korviksista
löytyy vielä "iltabileistä"!
Kävelimme läheiseen
levähdyspaikkaan nauttimaan appelsiinituoremehua, joka valmistettiin
siinä ja nyt.
Ilman lisäaineita!
Kylän ensimmäinen
paikka, josta ei saanut Vaarin suosikkijuomaa, Ouzoa. Hätäännyksissäni
tilasin sitten Bacardin. Jäi kyllä Ouzolle kolmanneksi!
Että sellainen paikka.Mutta
tuoremehu oli kuuleman mukaan hyvää!
Paikallista pysäköintikulttuuria
taas kerran. Henkilöauto on pysäköity bussipysäkille!
Kävelimme - Wasa-liikkeen
- ohitse!
Menimmekin kadun toisella
puolella olevaan Liberty Markettiin. Sen omistaa hotellimme "setä".
Kuinka ollakaan, Iidalle
tuli pissahätä. Kysyin setältä tualettia. Kaupan apulaistyttö
sanoi, että kaupan vessa ei ole tällä hetkellä käytettävissä.
Silloin setä sanoi: "To my house"!
Sattumalta saimme siis tietää,
missä hän asui. "Naisväki" oli useammankin kerran pohtinut,
missä hän mahtaa asua. Asunto oli siis aivan kaupan nurkan takana,
rantaan menevän kadun varressa. Vessa oli toisessa kerroksessa.
Pyysin kassalla lupaa ottaa
valokuvaa, mutta Iida livisti. Setä antoi Mummille hääpäivälahjaksi
kankaisen leipätarjottimen...
... ja Iidalle purukumipaketin.
Pyyhkeitä muuten sieltä kaupasta ostettiin!
Kun saavuimme hotellille,
Mariia oli taas tehnyt taikojaan!
Hän oli edellisestä
reissustamme muistanut hääpäivämme. Uskomaton "tyyppi"!
Iidan sänkykin oli
kauniisti koristeltu!
Kaunis daalia oli Iidan
sängyn päällä. Kävin Mariian samantein halimassa!
Tässä on kuva
todisteeksi, että tänäänkin kävimme kastautumassa.
Itse pysyin kuivana takapuolta lukuunottamatta.
Iida löysi "hengenheimolaisen",
Pepin.
Vesimeloonitauko.
Eilispäivän jämiä
syötiin lounaaksi.
Kävimme taas kylillä.
Asiana oli löytää avaimenperä Iidalle.
Lähikaupasta haimme
Iidan kanssa täydennystä jääkaappiin.
Pääasia, tulitikut,
unohtui jo toisen kerran. Kävimme ne sitten yhdessä hakemassa.
En muistanut varmasti, mitä on tulitikku englanniksi. Katsoin siis
suomi-kreikka -sanakirjasta. Se lausutaan "spirto". Löytyi! Toimme
vielä jätskituutit tullessamme.
Puoli kuuden aikaan avasimme
"juhlapullon", kreikkalaista Rosè-viiniä, 3,40 e. Iidalla oli
omat Fantansa.
Kolme varista, istui oksilla,
silivatiseilaa...
Kynsien ehostusta päivän
päätapahtumaa varten: juhlaillallinen ravintola Drosiassa.
Iida kuvailemassa, iltaa
odotellessa.
Kaverinsa Peppi kuvailee
myös mielellään.
Heillä synkkasi hyvin
yhdessä nämä viimeiset lomapäivämme.
Viimeinen silaus ennen ravintolaan
lähtöä.
Onks kaikki hyvin?
Sitten vaan menoksi. Hotellimme
edestä lähdettyämme pienen matkan päässä
on kaksi sähköpylvästä. Iidan ja Vaarin "juttu" oli
aina kiertää niiden välistä.
"Morsian ja morsiusneito"
ravintola Drosian "ovella".
Pääsimme ruusuin
koristeltuun pöytään.
Ruokatilausta odotellessa
kuvasin "naisteni" päivällä ostettuja korvakoruja.
Tässä tämä
toinen kaunotar korvakoruineen!
Kreetan salaattia, Fantaa
ja Kreetan viiniä.
Lisukkeena vaarille isot
katkaravut, ...
.. Iidalle lihapullat ja
spaghetti ...
... ja Mummille "Drosia
souvlaki".
Leivän päälle
levitteenä oli suolatonta "Lurpakkia", voita.
Laskun jälkeen (50
e) saimme vielä vesi- hunajameloonia ja sekä rakia.
Onko masu täynnä?
Kiva päivä! Jes!
Kun saavuimme hotellille,
Mummi teki vielä blogipäivityksen.
Kynttilät, iltakahvit
ja ...
... tehtäväkirjan
täyttöä.
13.
lomapäivä, 25.6.
Alkusivulle